Rekisterimuutos paljasti maksuhäiriövelkojen todellisen määrän20.01.2011 Viime vuonna 224 000 yksityishenkilöä sai yhteensä yli 1,1 miljoonaa uutta maksuhäiriömerkintää. Kasvu johtuu lähinnä rekisteröintitavan muutoksesta, mutta kertoo myös entistä tarkemmin kuluttajien maksamattomien luottojen määrästä. Maksuhäiriömerkintöjä on tällä hetkellä jo 319 000 yksityishenkilöllä. Suomen Asiakastieto Oy:n rekisterissä olevien henkilöiden määrä on vuodessa kasvanut noin 13 000 eli 4,3 prosentilla. Suurimmalla osalla luottotietorekisterissä olevista henkilöistä tiedot vakavista maksuvaikeuksista ovat aivan tuoreita, sillä 70 prosenttia (224 000) kaikista rekisteröidyistä henkilöistä on saanut uusia merkintöjä vuoden 2010 aikana. Asiakastieto rekisteröi yksityishenkilöille viime vuonna 1 153 000 uutta maksuhäiriömerkintää. Määrä on kasvanut edellisvuodesta lähes 80 prosentilla. Tämä johtuu pääosin ulosoton estemerkintöjen uudesta rekisteröintitavasta, jonka taustalla on 1.4.2010 voimaan astunut luottotietolain muutos. Ennen muutosta ulosottoviranomaiset yhdistivät saman velallisen kaikki yhtä aikaa käsittelemänsä perintäasiat yhdeksi merkinnäksi, mutta nyt jokainen saatava aiheuttaa erillisen maksuhäiriömerkinnän. Estemerkintä tulee, jos ulosottovelallinen ei pysty maksamaan saatavaa tai häntä ei tavoiteta. Jos ulosotossa esteeseen päätyneet tapaukset olisi rekisteröity vanhalla tavalla, olisi yksityishenkilöiden uusien maksuhäiriömerkintöjen kasvu ollut 13 prosenttia. Asiakastieto arvioi, että vuonna 2011 uusia maksuhäiriömerkintöjä rekisteröidään yksityishenkilöille noin 10 prosenttia enemmän kuin viime vuonna. Yhdellä velallisella kymmeniä hoitamattomia velkojaYhteensä Asiakastiedon henkilöluottotietorekisterissä on 2,7 miljoonaa voimassaolevaa maksuhäiriömerkintää eli yhdellä velallisella niitä on keskimäärin yli kahdeksan. Tämä keskiarvo on viidessä vuodessa kaksinkertaistunut. Yksittäisellä velallisella voi olla kymmeniä tai jopa satoja maksamattomia saatavia, joita velkojat yrittävät periä ulosoton kautta. Aiemmin velkaongelmien laajuus ei kuitenkaan ole luottotietorekisteriin merkityistä ulosottotiedoista näkynyt yhtä hyvin kuin nyt. Kohti vastuullista luotonantoa ja -ottoaTarkemmat ulosottotiedot auttavat luotonmyöntäjiä arvioimaan velallisen maksukykyä entistä tarkemmin. 1.12.2010 voimaan astunut kuluttajaluottolainsäädäntö edellyttää, että luotonmyöntäjän on oltava huolellinen arvioidessaan kuluttaja-asiakkaan maksukykyä ja seuratessaan siinä tapahtuvia muutoksia. Peruslähtökohta lain edellyttämään maksukyvyn arviointiin on luottotietojen tarkistaminen. Vastuullinen luotonantaja selvittää vielä tarkemmin varsinkin isoa tai pitkäaikaista luottoa hakevan tai uuden kuluttaja-asiakkaan edellytykset selvitä takaisinmaksusta. Tässä avuksi ovat esimerkiksi Asiakastiedon eri tarpeisiin tarjoamat henkilöluokituspalvelut. Lisänä voidaan käyttää hakijalta kysyttäviä tietoja tuloista ja jo otetuista luotoista. Näitä tietoja luotonantaja ei kuitenkaan pysty varmentamaan, koska Suomessa ei saa pitää ns. positiivista rekisteriä kuluttajien luotoista. Maksuhäiriötilastot löytyvät osoitteesta |