Oppilaitosten määrä väheni edelleen01.04.2011 Tilastokeskuksen koulutuksen järjestäjärekisterin ja oppilaitosrekisterin tietojen mukaan vuoden 2010 lopussa oli toiminnassa 793 koulutuksen järjestäjää ja 4 023 oppilaitosta, joissa opiskeli yhteensä 1,96 miljoonaa opiskelijaa. Kaikkien oppilaitosten määrä on viidessä vuodessa vähentynyt kuudenneksella. Peruskouluja oli vuonna 2005 lähes 3 600, kun vuoden 2010 lopussa niitä oli toiminnassa enää vajaat 3 000. Koulutuksen järjestäjiä oli 11 vähemmän kuin vuonna 2009. Koulutuksen järjestäjistä 48 prosenttia oli kuntia tai kuntayhtymiä, 7 prosenttia valtion yksiköitä ja 43 prosenttia yksityisiä. Loput 2 prosenttia koulutuksen järjestäjistä toimivat Ahvenanmaan maakunnassa. Vuonna 2010 koulutuksen järjestäjärekisteriin lisättiin 13 uutta koulutuksen järjestäjää. Oppilaitoksia oli 138 vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Peruskouluja oli toiminnassa 2 785 ja niissä opiskeli yhteensä 524 200 oppilasta. Peruskouluasteen erityiskouluja oli 129 ja niissä oli 6 800 oppilasta. Peruskouluja ja peruskouluasteen erityiskouluja lakkautettiin tai yhdistettiin toiseen oppilaitokseen 123. Näistä alle 20 oppilaan oppilaitoksia oli 26, 20–49 oppilaan oppilaitoksia 65 ja vähintään 50 oppilaan oppilaitoksia 32. Eniten peruskouluja ja peruskouluasteen erityiskouluja lakkautettiin Varsinais-Suomen ja Pohjois-Pohjanmaan maakunnissa. Peruskouluista 75 prosenttia oli vuosiluokkia 1–6 käsittäviä alakouluja, 13 prosenttia vuosiluokkia 7–9 käsittäviä yläkouluja ja 12 prosenttia kaikki vuosiluokat käsittäviä yhtenäiskouluja. Peruskouluista alle 50 oppilaan kouluja oli 23 prosenttia ja yli 500 oppilaan kouluja oli 6 prosenttia. Vuoden 2010 alussa perustettiin kolme uutta yliopistoa yhdistämällä yliopistoja toisiinsa. Yliopistojen kokonaismäärä väheni tässä yhteydessä neljällä 16 yliopistoon. Lähde: Koulutustilastot 2010. Tilastokeskus Lue uutinen taulukoineen myös tästä |