Sukupolvien kuilu elämysten ja teknologian kulutustavoissa levenee21.04.2011 Teknologiakehitys vie yhä suuremman osan viihde-elämyksistä verkkoon. Suomalaiset jakaantuvat yhä selkeämmin perinteisiin ja viihdettä verkon yli käyttäviin. DNA:n tuoreen Suomalaiset ja viihde 2011 -tutkimuksen mukaan jo puolet suomalaisista käyttää viihdettä verkon yli. Merkittävin erotteleva tekijä viihteen kulutustavoissa on ikä, ja sukupolvien väliset erot ovatkin suuret. Mitä nuoremmasta ikäryhmästä on kyse, sitä enemmän viihdettä käytetään verkossa. Alle 25-vuotiaat kuluttavat viihdettä jo enemmän verkon yli kuin perinteisessä muodossa. Perinteiset käyttäjät ovat puolestaan tyypillisesti yli 45-vuotiaita. DNA julkisti tutkimustulokset 10-vuotissyntymäpäiviensä kunniaksi järjestämässään Elämysseminaarissa keskiviikkona 6.4. Tietoverkossa surffailusta on tutkimuksen mukaan tullut kaikenikäisten harrastus. Vanhempi sukupolvi luottaa tietokoneisiin, kun taas alle 30-vuotiaista jo puolet surffaa myös puhelimella. Suosituimpia aiheita ovat säätietojen hakeminen, yhteisöpalveluiden käyttö, videoiden katsominen ja urheilutulosten lukeminen. Nuoret jakavat viihteen parissa käyttämänsä vapaa-ajan tasaisemmin eri laitteiden välillä. Alle 25-vuotiaista yhtä moni katsoo elokuvia ja tv-sarjoja tietokoneen kautta kuin televisiosta. Ohjelmia katsotaan tietokoneella, jonkin verran myös puhelimesta tai tablet-laitteesta. - Käynnissä on voimakas käyttötottumusten murros ja eräänlainen sukupolvien välinen sota: ikä on viihteen kulutustapoja eniten erotteleva tekijä", kertoo DNA Oy:n kuluttajaliiketoiminnan johtaja Pekka Väisänen . - Vaikka internet on mullistanut monin tavoin viihteen kulutusta, se ei ole syönyt sitä, vaan päinvastoin tukenut ja monipuolistanut perinteisten medioiden roolia. Suomalaisilla on lähivuosina yhä enemmän erilaisia ruutuja, joista viihdettä kulutetaan: teräväpiirtotelevisio, pöytäkone, kannettava tietokone, älypuhelin, tablet-laite.
Tutkimustuloksia suomalaisten viihteen kuluttamisesta
Perinteiset käyttäjät
Viihdettä verkon yli käyttävät
DNA Suomalaiset ja viihde 2011 -tutkimuksen toteutti puolueeton tutkimusyhtiö Add Value, ja siihen vastasi 2003 suomalaista. Tiedonkeruu tehtiin Norstatin webpaneelissa ja puhelinhaastatteluina helmi-maaliskuussa 2011. Tutkimus on jatkoa DNA:n ja Nokian helmikuussa julkaistulle Suomalaiset ja älypuhelimet -tutkimukselle. Lähde: DNA Suomalaiset ja viihde 2011 -tutkimus |