SKAL Kuljetusbarometri 1/2011: Tavaravirtojen kasvu ei näy kuljetusyritysten toiminnassa31.01.2011 Tuore SKAL Kuljetusbarometri osoittaa maanteiden tavarankuljetusten kannattavuuden heikentyneen merkittävällä osalla yrityksistä. Huolimatta siitä, että tavaravirrat kasvoivat kotimaan kuljetuksissa vuoden 2010 yhdeksän ensimmäisen kuukauden aikana yli 15 %, kasvun tuomat positiiviset odotukset loppuvuodelle eivät näy kuljetusbarometrin tuloksissa. Barometriin vastanneiden kuljetusyritysten ajosuoritteet eivät loppuvuonna kasvaneet odotusten mukaisesti, vaan kuljetetut tonnimäärät ja ajokilometrit pysyivät ennallaan. Keväälle 2011 lähes neljännes odottaa kasvua, mutta toisaalta vajaa kolmannes arvioi sekä tonnimäärien että ajettujen kilometrien vähenevän. Kyselyn tulos voi osin selittyä eri suoritealojen kausivaihteluilla ja alueellisilla eroilla. Kuljetusyritysten kannattavuutta ovat heikentäneet sekä ulkomaisen että kotimaisen kilpailun koveneminen. Erityinen huoli SKAL:lla on harmaan talouden lisääntymisestä kuljetusalalla. Harmaata taloutta on torjuttava tehostamalla viranomaisvalvontaa, lisäämällä tiedon vaihtoa sekä tiukentamalla säädöksiä. Erityinen vastuu harmaan talouden torjunnassa on asiakkailla, joiden tulisi käyttää yhteiskuntavastuunsa hoitavia kotimaisia kuljetusyrityksiä. Barometrin mukaan kuljetusyritysten kalustoinvestoinneissa ja työvoiman tarpeessa ei alkuvuodelle nähdä merkittävää muutosta. Rattijuopot pahin liikenneturvallisuutta vaarantava tekijäBarometrin ajankohtaiskysymykseen vastanneista kolmannes piti rattijuoppoutta pahimpana liikenneturvallisuutta vaarantavana tekijänä. Merkittävimmiksi riskeiksi koettiin myös kuljettajien asenne liikenteessä sekä piittaamattomuus liikennesäännöistä. Liki viidennes vastanneista asetti tiestön huonon kunnon kärkisijalle. Sen sijaan ylinopeutta, väsymystä liikenteessä, ruuhkautumista tai autojen teknisiä puutteita ei pidetty pahimpana vaaratekijänä. Toisena ajankohtaiskysymyksenä oli tiestön talvihoidon taso. Merkittävä osa maanteiden hyötyliikenteestä käyttää alempaa tieverkkoa, jonka kunnossapitoa kolmannes vastaajista piti huonona. Liukkauden torjuntaa ja aurausta pidettiin lisäksi koko tieverkon osalta selvästi edellisvuotta heikompana. Kuljetusbarometriin vastasi 670 jäsenyritystä. Vastaajat edustivat kaikkia SKAL:n alue- ja suoritealayhdistyksiä sekä eri toimialoja. Sähköinen kysely lähetettiin 3000 jäsenyritykselle. Kuljetusbarometri toteutetaan kolme kertaa vuodessa (tammi-, kesä- ja syyskuussa). Raportti: www.skal.fi/barometri |