Uudistuminen ja kasvu Tekesin uuden strategian ykkösasioita08.03.2011 Uudella strategiallaan Tekes kannustaa hakemaan kasvua ja hyvinvointia uudistumisesta. Tekes haastaa asiakkaikseen erityisesti elinkeinoja ja tutkimusta uudistavat edelläkävijät. Uudella strategiallaan Tekes pyrkii kiihdyttämään uusien kasvuyritysten syntymistä ja edelläkävijöiden kansainvälistä menestystä. - Kestävä talouskasvu ja ihmisten ja ympäristön hyvinvointi edellyttävät elinkeinojen menestymistä ja jatkuvaa uudistumista. Uudessa strategiassa olemme määritelleet rahoituksen pääkohderyhmäksi elinkeinoja ja julkista tutkimusta uudistavat edelläkävijät ja kansainvälistä kasvua tavoittelevat yritykset. Haastamme rahoituksellamme asiakkaamme viemään radikaaleja ideoitaan ja uudistuksia eteenpäin, Tekesin pääjohtaja Veli-Pekka Saarnivaara kuvaa 8.3.2011 julkistettua uutta strategiaa. Tekes on laatinut strategian tiiviissä yhteistyössä asiakkaiden ja sidosryhmien kanssa. Strategia perustuu kansainväliseen ennakointitietoon, asiakkaiden kanssa käytyihin strategisiin keskusteluihin, globaaleihin ja kansallisiin haasteisiin sekä kansallisiin linjauksiin ja innovaatiojärjestelmämme arvioinnin suosituksiin. Strategiaa on myös peilattu arvostettujen kansainvälisten asiantuntijoiden näkemyksiin.
Muutos painottaa edelläkävijyyttä ja uudistumista
Kansainvälistymisestä kasvua hakevat pienet ja keskisuuret yritykset ovat Tekesin tärkein yrityskohderyhmä. Tekes rahoittaa pienillä panoksilla suurta joukkoa alkavia siemenvaiheen yrityksiä ja jatkaa suuremmilla panoksilla lupaavimpien yritysten rahoitusta. Tavoitteena on luoda yhdessä muiden toimijoiden kanssa edellytykset uusien nopean kasvun yritysten syntymiselle ja niiden yksityisen pääoman saannille. Maltillisesti kasvavat yritykset ovat lähes yhtä tärkeitä kansantalouden kasvulle kuin nopeasti kasvavat yritykset. Merkittävä osa Tekesin rahoituksesta kohdistuu jatkossakin maltillisesti kasvavien yritysten riskipitoisiin ja kasvuun tähtääviin kehityshankkeisiin. Tekes rahoittaa suurten yritysten tutkimus- ja kehitystoimintaa silloin, kun uuden osaamisen tai yhteistyön kautta syntyvät ulkoisvaikutukset muille toimijoille ovat merkittäviä tai kun yritys uudistaa olennaisesti liiketoimintaansa ja hakee sillä olennaista muutosta asemaansa globaalissa arvoverkossa. Julkisen tutkimuksen rahoituksessa Tekes painottaa tiiviissä kansainvälisessä yhteistyössä toimivia monialaisia ryhmiä, jotka pystyvät luomaan hyvän kasvualustan tutkimuslähtöisille liiketoiminnoille ja yrityksille sekä uusille huippuosaamisen aloille. Tekes kasvattaa rahoitustaan uusia liiketoimintoja synnyttävään tutkimukseen sekä elinkeinoelämän tulevia tarpeita ennakoivaan strategiseen tutkimukseen.
Sisällölliset painopisteet ohjaavat Tekesin ohjelmien valintoja
- Strategiamme sisällöllisiksi painopisteiksi olemme valinneet kuusi aihealuetta, joiden ennakoimme olevan erityisen tärkeitä yritysten ja tutkimuksen menestymiselle kansainvälisessä kilpailussa. Suuntaamme noin puolet Tekesin rahoituksesta näiden painopisteiden mukaan, Saarnivaara sanoo. Valitut sisällölliset painopisteet ovat - Luonnonvarat ja kestävä talous - Elinvoimainen ihminen - Älykäs rakennettu elinympäristö - Liiketoiminta globaaleissa arvoverkoissa - Ratkaisukeskeiset palvelut ja aineettomat sisällöt arvonluojina - Digitaalisuus palvelujen ja tuotannon uudistajana Strategian toteuttamiseksi Tekes käynnistää joukon konkreettisia muutosohjelmia.
|