Kotitalousopettajien liitto: Kotitalous mukaan hallitusohjelmaan05.04.2011 Kotitalousopettajien liitto haluaa Kevätkokouksensa kannanotossa lisätä kotitalouden asemaa kouluopetuksessa. Kodissa toimiminen on viime vuosina muuttunut. Tulevaisuuden kodin toiminnat ovat monipuolisia. Kodeissa kulutetaan ja tuotetaan ruokaa ja puhtautta sekä tehdään muita kotitöitä. Tämän lisäksi kodeissa tehdään asioita, jotka ennen tuotettiin palveluina kodin ulkopuolella – kuten pankkiasioiden ja sopimusten hallintaa, ostosten tekemistä sekä sosiaalista yhdessäoloa verkon välityksellä. Kotitalousopetuksessa hyvin erilaiset ja eri taustoista tulevat oppijat oppivat arjen hallintaa, oppilaan omassa elämässään tarvitsemia tietoja ja taitoja. Kotitalousopetuksessa opitaan yhteistyötä, tasa-arvoa, kuluttajana ja aktiivisena yhteiskunnan jäsenenä toimimista sekä ympäristön huomioimista ja eettisten valintojen tekemistä. Oppilaat kokevat itsetunnon kehittymiselle tärkeitä onnistumisen elämyksiä. Kotitalouden nykyinen oppimäärä on riittämätön vastaamaan laaja-alaisiin tarpeisiin. Kotitalous on tällä hetkellä tuntimäärältään perusopetuksen pienin oppiaine. Näin ollen Kotitalousopettajien liitto ry pitää erityisen tärkeänä, että tulevaan hallitusohjelmaan otetaan tavoitteeksi arjen taitojen, eli kotitalouden hallinnan vahvistaminen ja kotitalouden opetuksen lisääminen koko yleissivistävässä koulutuksessa. Kotialoutta opetetaan kaikille yhteisenä aineena 7. luokalla 3 viikkotuntia, sen jälkeen sen voi ottaa valinnaisaineena. Lähde Kotitalousopettajien liitto ry ja Deski |