Otaniemi houkuttelee uusia teknologiayrityksiä Suomeen19.01.2011 Otaniemen vetovoima kansainvälisiin yrityksiin vuonna 2010 oli vahva. Viime vuoden aikana Otaniemeen ja sen ympäristöön sijoittui 19 uutta kansainvälistä yritystä 11 eri maasta. Myös Otaniemen innovaatiotoiminta tuottaa tulosta, sillä Otaniemeen perustetaan yli 50 uutta yritystä vuosittain. Pohjois-Euroopan suurimpana teknologiakeskittymänä tunnettu Otaniemi hyötyy sen Rovion kaltaisten menestystarinoiden tuomasta huomiosta, ja Keilarannan suuryritykset kuten Nokia, Kone ja Fortum ovat pitkään herättäneet kiinnostusta. Vuonna 2011 Otaniemen ympäristöön sijoittuneet ulkomaalaiset yritykset ovat tulleet monesta suunnasta. 11 yritystä on tullut EU:n sisältä: kolme Ranskasta, kaksi Englannista, Ruotsista, Tanskasta sekä Hollannista ja Espanjasta. Otaniemi on myös onnistunut houkuttelemaan kaksi amerikkalaisyritystä sekä kiinalaisen, japanilaisen, etelä-korealaisen ja intialaisen yrityksen. Otaniemen tulevaisuuden suunnitelmissa on vahvasti kehittää aluetta sen tärkeimpien osaamisalueiden ympärille. Mobiilialan lisäksi vahvoja ovat mikroelektroniikka, nanoteknologia, uudet materiaaliteknologiat ja energiateknologia. Otaniemen viimeisimmät kasvuyritykset kuten Rovio, Whatamap, Beneq, Canatu ja Picosun edustavat kaikkia näitä osaamisalueita. Myös Otaniemessä sijaitsevat kansainväliset yritykset edustavat hienosti laaja-alaista osaamista. Tällä hetkellä Otaniemessä toimivat mm. LG Display, Samsung, Microsoft, ZTE, Nissan, Nestle, Bayer, Thermo Fisher, Novartis, Schering Plough, Johnson & Johnson, MSD, CA, SAP, Texas Instruments, Honeywell ja Philips. – Otaniemi tuottaa born global -yrityksiä, kiitos sen innovaatiotoimijoiden ja yritysten luoman ekosysteemin. Samalla se houkuttelee niin pieniä ja keskisuuria kuin suuryrityksiäkin ulkomailta sijoittumaan Espooseen. Otaniemen keskeisenä tavoitteena onkin luoda entistä enemmän tutkimus- ja kehitysyhteistyötä näiden kansainvälisten toimijoiden kanssa. Otaniemen kasvun ja menestyksen jatkuminen vaatii tulevaisuudessa niin uusien menestystarinoiden kehittämistä kuin uusien korkeateknologiayritysten houkuttelua Suomeen, sanoo Otaniemi Marketingin toimitusjohtaja Ari Huczkowski. Otaniemi Marketing on Otaniemen alueen markkinointiin ja kansainvälisten investointien houkutteluun keskittynyt yritys. Sen omistajiin kuuluvat Otaniemen alueen tärkeimmät toimijat: VTT , Aalto Yliopisto, Laurea Ammattikorkeakoulu, Metropolia Ammattikorkeakoulu, Technopolis, Aalto Yliopiston opiskelijayhdistys, KCL ja Espoon Kaupunki. |