Alueiden taloudessa ja työllisyydessä on positiivinen vire13.04.2011 Seutukuntien talouden ja työllisyyden kehitysnäkymät nähdään pääosin valoisina. Eräissä seutukunnassa kasvu on jo nyt nopeaa. Kaivosteollisuus ja matkailu ovat monilla alueilla keskeisiä kasvualoja. Myönteistä kehitystä varjostavat kuitenkin meriteollisuuden vaikeudet ja matkapuhelinteollisuuden uhkakuvat. Positiivisimmat odotukset ovat Pohjois-Karjalassa, jossa taantumasta toivutaan nopeasti. Nämä arviot sisältyvät 3.3.2011 julkaistuun Alueelliset talousnäkymät -raporttiin, johon on koottu ELY-keskusten näkemykset 68 seutukunnan nykytilasta ja seuraavan vuoden talouskehityksestä. Vuoden takaiseen tilanteeseen verrattuna nykytilanne on parempi 59 seutukunnassa. Paljon viime vuotta parempana tilanne nähdään kolmella alueella: Etelä-Pirkanmaalla sekä Joensuun ja Kaustisen seudulla. Neljässä seutukunnassa tilanne on ennallaan. Kahden alueen, eli Turun ja Varkauden seutukuntien tilanne on nyt heikompi kuin vuosi sitten. Turun seudun tilannetta on heikentänyt telakan hiljentyminen. Varkauden seudun heikko tilanne johtuu paperiteollisuuden leikkauksista. Lähimmän puolen vuoden kuluessa elinkeinoelämän tilanteen ennakoidaan paranevan 53:n ja vuoden kuluessa 59 seutukunnan alueella. Heikkenevää kehitystä ei odoteta enää missään seutukunnassa. Yritysten tilanteet saattavat kuitenkin muuttua nopeasti. Tällä hetkellä odotetaan Nokian suunnitelmien täsmentymistä varsinkin Oulun, Tampereen, Salon ja Helsingin seutukunnissa. Meriteollisuuden vaikea tilanne heijastelee Turun seudun ohella etenkin Rauman ja Porin seutukuntiin. Kouvolan seudulla paperiteollisuuden työpaikat vähenevät edelleen. Kaivostoiminta ja matkailu monilla alueilla kehityksen vetureinaErityisen ripeää kehityksen ennakoidaan olevan Joensuun seudulla, joka kasvaa seudun metalliteollisuuden hyvän kehityksen myötä. Myös Pielisen-Karjalassa on monin tavoin positiivinen vaihe, ennen muuta matkailussa. Lähimmän vuoden kuluessa on vahvaa kehitystä myös Kemi-Tornion, Raahen, Vaasan, Kuopion, Keuruun ja Jämsän seuduilla. Kaivosteollisuuden kasvu heijastelee myönteisiin arvioihin monilla Itä- ja Pohjois-Suomen seuduilla. Uusia kaivoksia on rakenteilla muun muassa Pohjois-Lapissa, Raahen seudulla ja Joensuun seudulla. Useat kaivokset ovat myös laajentamassa toimintaansa. Kaupan alalla on tulossa isoja investointeja Kuopion, Kouvolan ja Porin seuduilla. Matkailun näkymät ovat hyvät ja ala investoi useissa Itä-Suomen seutukunnissa. Monissa seutukunnissa on pitkälle vietyjä investointisuunnitelmia niin tuuli- kuin bioenergian osalta ja odotukset uusiutuvan energiatuotannon suhteen ovat kasvussa. Työttömyys alenee – osaavan työvoiman saatavuus vaikeutuu tulevaisuudessaTyöttömyys on laskenut koko maassa ja monin paikoin odotettua ripeämmin. Vaikka työttömyysaste onkin laskusuunnassa, monilla alueilla työttömyysjaksojen pitkittyminen ja rakenteellisen työttömyyden kasvu ovat huolestuttavia. Puolen vuoden sisällä työttömyyden odotetaan helpottuvan 50:n ja vuoden kuluessa 52 seutukunnan alueella. Työttömyys nousee kesällä kausiluonteisesti muun muassa Tunturi-Lapissa ja muissa matkailuun tukeutuvissa seutukunnissa. Osaavan työvoiman saatavuus ei ole tällä hetkellä merkittävä ongelma. Eläköitymisen ja työvoiman kysynnän piristymisen myötä työvoiman saatavuus kuitenkin heikkenee. Puolen vuoden kuluessa työvoiman saatavuuden ennakoidaan vaikeutuvan 13 seutukunnassa ja vuoden kuluessa 40 seutukunnan alueella. Sosiaali- ja terveydenhoitoala pysyy edelleen työvoiman saatavuuden kannalta vaikeana alana. Alueelliset talous- ja työllisyysnäkymät seutukunnittain nyt, kuuden kuukauden ja vuoden kuluttua on saatavilla karttamuotoisena esityksenä verkosta osoitteesta: www.temtoimialapalvelu.fi |