Suomalaiset rakastavat luomun henkeä - alan yhdistys pyrkii muuttamaan tunteen ostopäätökseksi28.03.2011 Luomupäivillä 23.3.2011 julkaistut tutkimukset Luomubarometri ja Luomun brändi -kvalitatiivinen tutkimus kertovat suomalaisten suhtautuvan positiivisesti luomuruokaan. Luomualan järjestäytyminen uudeksi järjestöksi ja yhteinen brändihanke auttavat viemään tunnetta kauppaan ja ostopäätöksiin. Loppuvuodesta 2010 Kuule Oy:n ja TNS-Gallupin tekemässä Luomubarometrissä sekä Kuule Oy:n Luomun brändi -haastattelututkimuksessa selvitettiin, millainen on suomalaisen luomukuluttajan ja luomuruoan mielikuva. – Luomubarometrista käy ilmi, että luomukäyttäjiin liitetään edelläkävijyyden, vastuullisuuden, nuoruuden ja kaupunkilaisuuden mielikuvia. Suomalaiset näkevät luomukuluttajan myös mukavasti toimeentulevana, järkevänä ja onnellisenakin, kertoo viestinnän tutkija Anne Leppänen Kuule Oy:stä. Suomalaiset liittävät luomuun hyvin positiivisia mielikuvia. Ajatus luomusta tuo mieleen mieluisat, suomalaisille yhteiset mielikuvat maaseudun parhaista puolista. Lisäksi luomu edustaa pidettyjä arvoja. 77 % vastaajista pitää luomua vastuuta kantavana toimintana. Yhtä moni katsoo luomun henkivän omasta terveydestä välittämisestä, ja noin 70 % läheisten hyvinvoinnista välittämisestä. Yleistä hyvän elämän henkeä luomuun liitti 70 % prosenttia vastaajista. – Naiset, yli 35-vuotiaat, neljän hengen taloudet, pääkaupunkiseutulaiset; näissä kuluttajaryhmissä luomua tällä hetkellä kulutetaan enemmän kuin muissa. Haastattelututkimuksemme ja Luomubarometrin mukaan suomalaiset poimisivat enemmän luomua koreihinsa, jos se löytyisi nykyistä helpommin kaupasta, olisi houkuttelevasti pakattua ja nykyistä huokeamman tuntuista. Luomun ostamista pitää siis helpottaa, Leppänen sanoo. Pro Luomu ry perustettu kehittämään luomualaaPro Luomu ry perustettiin 22.3.2011 edistämään Suomen luomualan tavoitteellista kehitystä ja kasvua. Yhdistyksen tavoitteena on edistää luomutuotteiden kysynnän ja tarjonnan kohtaamista sekä tunnistaa ja ratkoa ketjun keskeisiä pullonkauloja. – Pro Luomu ry ryhtyy selvittämään luomualan keskeistä ongelmaa – kysynnän ja tarjonnan kohtaamista yhdessä kaikkien ketjun jäsenten kanssa. Maabrändivaltuuskunnan antama tehtävä yhteistyön lisäämisestä luomun kasvattamiseksi on siis otettu vastaan, Luomualan organisointityöryhmän puheenjohtaja Marja-Riitta Kottila kertoo tyytyväisenä. Yhdistyksen perustamisen taustalla on luomualan organisointityöryhmän esitys. Yhdistys perustettiin, koska luomulla ei tällä hetkellä ole koko alaa edustavaa organisaatiota. Pro Luomu ry tulee asettamaan tavoitteet tulevalle hallituskaudelle ja laatimaan ohjelman tavoitteiden saavuttamiseksi. – Pienen ja pienyritysvaltaisen luomualan kehittämiseksi tarvitaan pitkäjänteistä julkista rahoitusta ohjelman muodossa sirpaleisen projektirahoituksen sijaan, Kottila linjaa. Luomubarometri tehtiin marras-joulukuussa 2010 sähköisenä tutkimuksena. Siihen vastasi 1017 suomalaista. Luomun brändi oli kvalitatiivinen tutkimus, jossa aineisto koottiin neljän ryhmäkeskustelun avulla. Hankkeen toteuttamiseen on käytetty maa- ja metsätalousministeriön tukea. |